torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Naistenpäivän vetoomus

Hyvät pohjoiskarjalaiset äänestäjät! Ennakkoäänestys on alkanut vilkkaasti, käyttäkää äänioikeuttanne ja vaikuttakaa vaalin lopputulokseen. Toivon, että äänestäjinä haluatte lähettää Pohjois-Karjalasta Arkadianmäelle sekä naisia että miehiä.

Kansanvallassa ei tunneta sukupuolikiintiöitä, eikä pidäkään tuntea. On puhtaasti teidän käsissänne lähteekö maakunnastamme kansanedustajiksi kuuden miehen joukkue vai myös naisia. Kun vaali-iltana selviää vaalin tulos ja valittujen nimet, sen jälkeen valitusoikeutta ei ole, ei sen enempää äänestäjillä kuin ehdokkaillakaan.

Pohjoiskarjalaisten edustajina eduskunnassa on 100 vuoden aikana ollut yhteensä 21 naista. Heistä kahdeksan on ollut sosialidemokraatteja, keskustalaisia on ollut viisi, kokoomuslaisia kolme ja yksi edustaja pienviljelijäpuolueesta, nuorsuomalaisista, SMP:stä, kristillisistä ja vihreistä.

Pohjois-Karjalasta valittuja keskustalaisia naisedustajia ovat olleet Vieno Simonen, Paula Ruutu, Lea Sutinen, Tuula Kuittinen ja allekirjoittanut. Heistä pyhäselkäläinen Vieno Simonen toimi useaan kertaan ministerinä ja oli myös koko porvarillisen puoluekentän ensimmäinen naisministeri.

Kahdeksan vuoden eduskuntakokemuksen ja nyt pidetyn ”vuorotteluvapaan” jälkeen olen käytettävissä pohjoiskarjalaisten edusnaiseksi ja myös Vieno Simosen tavoin ministerin tehtävään.