Susista päätettävä itse

Suomen EU-puheenjohtajuus päättyy vuodenvaihteessa. Arviot Suomen menestymisestä puheenjohtajana ovat olleet vähintäänkin tyydyttäviä. Tammikuun 1. päivänä EU laajenee kahdella uudella jäsenellä, kun Romania ja Bulgaria tulevat jäseniksi. EU:ssa on tämän uuden laajentumisen jälkeen peräti 27 jäsenmaata. Ja eteisessä odottelee jo uusi joukko kandidaatteja sisään pääsyn toivossa.

Suomalaiset suhtautuvat viimeisten mielipidetiedustelujen mukaan varsin kriittisesti Unionin toimintaan. Moni ajattelee, että EU yrittää päättää sellaisistakin asioista, jotka eivät sille kuulu. Hyvä esimerkki tästä on kiista susien suojelusta. EY-tuomioistuimen lausunnon mukaan Suomi myöntää liian helposti susien kaatolupia poronhoitoalueiden ulkopuolelle. On odotettavissa, että tuomioistuin antaa lopullisen päätöksensä asiasta lähiaikoina. Kuulun niihin, joiden adrenaliini alkaa nousta, kun Unionin piiristä tulevat susikannanotot saavuttavat korvani ja silmäni.

Pari faktaa susista Suomessa: susikantamme on noin 200 yksilöä ja niistä Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa jolkottelee noin 60 prosenttia. Siis yli puolet täällä meidän maisemissa ja täällähän ei liiemmin porohoitoa elinkeinona harjoiteta. Susien kaatolupia haetaan siis aivan varmasti poronhoitoalueen ulkopuolelle.

Säännöllisin väliajoin susien aiheuttamasta pelosta, ahdistuksesta ja tuhosta uutisoidaan maakuntamme ja myös valtakunnallisten tiedotusvälineiden toimesta. En kovin helpolla ryhtyisi vähättelemään lasten ja perheiden huolta koulumatkojen turvallisuudesta, mikäli kodin ja koulun piirissä on tehty susihavaintoja. Lapsen pelko on totisinta totta.

Toimiessani Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtajana sain useammankin epätoivoisen yhteydenoton susiasioista. Näissä puheluissa vanhemmat kyselivät, että "eikö ole mitään keinoja suojata lapsia ja eikö kunnan pidä järjestää koulukyyditykset susivaaran vuoksi?" Moni kunta on näin tehnytkin. Koulukuljetukset eivät kuitenkaan ratkaise ongelman ydintä: sitä, että susia on paikoitellen liikaa ja niiden aiheuttama haitta ihmisten arkipäivälle on kohtuuton.

Susien suojelusta päättämisen pitää kuulua jatkossakin suomalaisille itselleen. Mikäli EU jyrää meidät susiasiassa, varmaa on, että luottamus Unionia kohtan rapautuu taas piirun verran lisää.

Jorma Huuhtanen oikealla asialla

Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtanen esitti pari päivää sitten lehtihaastattelussa, että tulevalla vaalikaudella on tehtävä sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisremontti. Huuhtasen ajatuksenjuoksuun on helppo yhtyä. Olen ottanut samaan asiaan kantaa mm. viime elokuussa Karjalan Maa-lehdessä. Olin loppukesästä, kuten edelleenkin, tuskastunut siitä, että sosiaaliturvajärjestelmään tehdään kosmeettisia korjailuita ja muutamien eurojen korotuksia ns. köyhyyspaketin nimissä.

Miksi tarvitsemme isomman uudistuksen sosiaaliturvaan? Siksi, että Stakesin tutkimuksen mukaan noin 600 000 kansalaista elää ns. köyhyysrajan alapuolella. Köyhyysriskistä ja köyhyydestä kärsivät ihmiset ovat usein pientä eläkettä saavia eläkeläisiä, monilapsisia perheitä, yksinhuoltajia, työmarkkinatuella sinnittelijöitä ja opiskelijoita. Myös näille kansalaisille kuuluu oikeus päästä osallisiksi hyvästä talouskehityksestä.

Kokonaan ansiotulojen ulkopuolella olevien pienituloisten eläkeläisten, opiskelijoiden ja kotona lapsia hoitavien perusturvan tasoa on kohennettava pitkäjänteisesti. Heidän osaltaan ratkaisuja tulee tehdä heti vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.

Sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen vaatii muutakin kuin tasokorotuksia. On remontoitava perusteellisemmin koko tukijärjestelmää. Uudistuksen käytännön työstä ja aikataulusta tulee sopia hallitusneuvotteluissa. Poliittisen eheyden saavuttamiseksi voisi olla viisasta, että uudistusta valmisteltaisiin parlamentaarisen työryhmän kautta, kuten pääjohtaja Huuhtanen esitti.

Uudistuksen yksi keskeinen kysymys on, miten järjestelmä saataisiin aidolla tavalla kannustavaksi ja työntekoon yllyttäväksi. On sovitettava paremmin yhteen ns. tukiraha (tulonsiirrot) ja työnteolla ansaitut eurot. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verotettavan tulon alarajaa nostetaan ja muutetaan tukien maksamisen käytäntöjä siten, että lyhytaikainen ja satunnainen työ kannattaa aina ottaa vastaan. Myös työttömyysturvan säädöksiä tulee joustavoittaa mm. itsensä kehittämiseen ja opintojen suorittamiseen kannustavaksi.

Työvoimapula väijyy nurkan takana. Tämän vuoksi on tärkeää, että yhteiskunta tekee kaikkensa jokaisen ihmisen työkuntoisuuden parantamiseksi. Kysymys on yksilötasolla myös sosiaalisesta turvallisuudesta sekä ihmisen oikeudesta ihmisarvoiseen ja mielekkääseen elämään.

Sosiaaliturva on terminä ehkä vanhanaikainen, mutta jokainen meistä ymmärtää, mitä sillä tarkoitetaan. Siihen kuuluvat mm. työttömyysturva kokonaisuudessaan, perhe-etuudet, opintotukijärjestelmä ja eläkejärjestelmät. Minä miellän sosiaaliturvan perusturvaksi, johon jokaisella on oikeus. Päättäjien asia on pitää järjestelmä sellaisena, että se on samalla oikeudenmukainen että työhön ja aktiiivisuuteen kannustava.

Pekingin ankkaa, saksalaista kakkua

Tapaninpäivänä kuusi vuotta täyttävä poikamme Tatu uskoo vielä joulupukkiin. Tosin pari viikkoa sitten hänkin ryhtyi epäilemään, että "siinä joulupukissa on jotain mätää". Tiedusteluun "miten niin mätää?" Tatu vastasi, että "kun ne porot lentää siellä taivaalla, miten niin porot ihan oikeesti voi lentää?" No, minä sanomaan, että "ne ovat taikaporoja, niiltä onnistuu ihan mikä tahansa". Keskustelu jäi siihen, mutta pelkäämpä pahoin, että tuleva vuosi tekee tehtävänsä ja joulupukin taika häviää myös meidän perheestä.

Tatun jouluodotusta seuratessa tulee palattua omiin lapsuuden jouluihin. Jouluaatto rytmittyi meillä lehmänlypsyn mukaan. Navettatöiden jälkeen oli joulusaunan vuoro, sitten söimme alusta alkaen kotona valmistetun jouluaterian ja sitten alkoi joulupukin odotus. Ja aina se pukki tuli, mutta viimeisellä kerralla naapuritalon valkoisella Cortinalla. Siihen loppui minun joulupukkiin uskomiseni.

Nyt Tatun joulun odotusta seuratessa aprikoin sitä, minkä verran Tatu ymmärtää joulun alkuperäisestä merkityksestä. Ehkä luemme Tatun kanssa jouluevankeliumin yhdessä ja juttelemme Raamatun henkilöistä.

Meidän joulu on perinteinen muutoin paitsi ruokapöydän osalta. Emme valmista tänäkään jouluna kinkkua. Mieheni Timon aloitteesta meillä syödään joulupäivänä Pekingin ankkaa. En ole aiemmin sitä tehnyt, joten peukut pystyyn onnistuneen lopputuloksen puolesta!

Tatun syntymäpäivänä eli tapanina saamme vieraita Iisalmesta, kun Tatun mummi (äitini) ja Väinö-ukki tulevat kylään. Vielä on auki yritänkö leipoa synttärikakun itse vai tyydynkö valmiskakkupohjaan. Viime vuonna kävi niin, että paistoin joulupäiväiltana hienon kakkupohjan, joka sitten tapaninpäiväaamuna oli täysin lätsähtänyt. Siitä sitten Siihtalan ABC:lle ostamaan valmiskakkupohja, jolla "korjasin" oman leipomukseni. Eikä kukaan syntymäpäivävieras huomannut ollenkaan, että olin sujuvasti risteyttänyt kotikakun ja saksalaisen valmiskakun toisiinsa.

Näillä käytännöllisillä ajatuksilla toivotan päiväkirjan lukijoilleni rauhallista ja levollista joulun aikaa. Nostakaamme itsestämme myönteisimmät puolet esiin, jotta läheisillämme olisi hyvä olla. Pois marina, ilkeys, mökötus - tilalle ilo, lempeys, rakkaus!

Suhtautuminen härkään muuttuu

Entinen kansanedustajakollegani, nykyinen Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen (kok) siteerasi aikanaan esnpanjalaista sananlaskua "Suhtautuminen härkään muuttuu, kun astuu areenalle." Laittamattomasti sanottu. Näin on myös eduskuntatyön ja kansanedustajuuden kanssa.

Muistan ensimmäiset käyntini eduskunnassa 1980-luvun lopulla. Kuppilassa istuminen sisänsä jo jännitti ja varsinkin se, jos pääsi sanomaan kättäpäivää televisiosta tutulle kansanedustajalle. Toimiessani ulkoministerin avustajana ja keskustanuorten puheenjohtajana1990-luvun alussa eduskunta ja keskustan ryhmähuone alkoivat tulla tutuiksi. Tuntui normaalilta pyöriä niissä ympyröissä.

Suhtautumiseni eduskuntaan muuttui kansanedustajuuden myötä vuonna 1995. Valintani jälkeen tunsin olevani siellä nimenomaan pohjoiskarjalaisten äänestäjien asialla ja Suomen kansan edustajana. Otin tehtävän vakavalla ja nöyrällä mielellä vastaan. Toki on näin jälkikäteen todettava, että tein nuorena, uutena naiskansanedustajana myös kaikki klassiset ulkoiset virheet: pukeuduin tätimäisesti, kampaukseni oli rouvamainen ja haastattelulausuntoni kömpelöitä ja teknokraattisia. Ugh!

Itsestäni tuntuu, että toisella vaalikaudella olin enemmän oma itseni. Uskalsin yhä paremmin perustella, miksi olen asioista mitäkin mieltä. Yhteiskuntaverkostoni laajenivat ja uusia ovia avautui monella tavalla. Myös tietovarantoni suureni ja yhä useammat asiakokonaisuudet aina turvallisuuspolitiikkaan saakka tuntuivat aiheilta, joihin pystyi ottamaan perustellusti kantaa. Myös vuonna 2000 syntynyt poikamme Tatu kasvatti ja "aikuisti" minua. Perhe- ja työelämän yhteensovittaminen akselilla Joensuu-Helsinki oli oma oppikoulunsa.

Sitten tuli eduskunnasta putoaminen. Elo eduskunnan ulkopuolella on ollut monella tavalla yllätyksellistä. Eniten minua on hämmästyttänyt se, miten eduskuntatyö voi viedä ihmisen ajatukset niin täysivaltaisesti: miten eduskunta istuntoineen, poliittisine aiheineen ja valtakuvioineen pitää ihmistä otteessaan. Muistan selvästi tilanteita eduskunnasta, joissa olen ollut kovin täpinöissäni ja kuvitellut, että tässä tehdään suurta historiaa, kun minä kansanedustaja Anu Vehviläinen puhun välikysymyksen ensimmäisenä allekirjoittajana koulurahojen riittävyydestä! Kun nyt itse eduskuntatyön ulkopuolelta olen katsellut muutamia välikysymyskeskusteluja, en voi mitään, että olen väsähtänyt seuraamaan alta aikayksikön ja ruvennut puuhastelemaan omia kotiaskareita.

Mikäli pohjoiskarjalaiset äänestävät minut 18.3. takaisin eduskuntaan, toivon itselleni hyvää suhteellisuuden tajua ja ymmärrystä siitä, että eduskuntatalo ei ole kaiken keskipiste, vaikka siellä sisällä siltä saattaa joskus tuntuakin.

Sukupolvisota ei sytytä

Demaripoliitiikko Osku Pajamäki, 36, kävi torstaina lietsomassa sukupolvisotaa Joensuussa. Oskun mukaan suuret ikäluokat ovat rakentaneet lapsilleen pätkätyömarkkinat ja syöneet ahneudellaan lastensa tulevaisuuden. "Suurten ikäluokkien tulisi kollektiivisesti tunnustaa, että heidän työelämänsä oli ja on monin tavoin helpompaa kuin nykyisten työtätekevien", paukuttaa Pajamäki sanomalehti Karjalaisessa.

Siitä annan kiitosta Oskulle, että hän nostaa keskusteluun vaikeita asiakokonaisuuksia: työelämän ongelmat, työvoimatarpeen ja eläkejärjestelmän kestävyyden ja toimivuuden. Minua kauhistuttaa kuitenkin Pajamäen fanaattisuus asettaa vastakkain eri sukupolvia. Vaikka en ole Oskua kuin muutaman vuoden vanhempi, valitan, että koen vieraaksi suunnata pyssyn piiput edellisiä ikäluokkia kohtaan.

Jos vertailua suurten ikäluokkien ja meidän "rockin ja peruskoulun" sukupolven välille halutaan tehdä, otettakoon esimerkiksi koulutustiet. Suurten sisarusparvien lapsina suuret ikäluokat eivät voineet valita koulutustaan: osa pääsi opintielle, moni lähti 14-15 -vuotiaana suoraan työhön. Mutta me oskut ja anut pääsimme sinne kouluihin, mihin nokka veti ja mieli halusi. Meidän sukupolvelle koulutuksen loppuun vieminen ja tutkinnon suorittaminen ei ole ollut kunnia-asia. Mieleeni ei tule montakaan suurten ikäluokkien "ahnetta", joka olisi jättänyt koulunsa kesken ja tutkintonsa suorittamatta.

Väitöskirjaopintoni käsittelevät vuosina 1945-49 syntyneiden eläkeläistulevaisuutta. Tänä vuonna keräämäni empiirinen aineisto ei mitenkään puolla näkemystä suurista ikäluokista erityisen ahneena ja piittaamattomana ihmisjoukkona.

Jokainen meistä on aikansa lapsi. Käsi sydämelle Osku, oletko varma, että olisimme suurten ikäluokkien päättäjinä olleet parempia ja eettisempiä kuin edeltäjämme olivat?

Hengenheimolaiselle tunnustusta

Laajentumiskomissaari Olli Rehn on saanut viime aikoina tunnustusta niin eurooppalaisilla kuin itäsuomalaisillakin areenoilla. Vähän aikaa sitten hänet valittiin Brysselissä Vuoden komissaariksi. Myös Mikkelin kaupunki muisti häntä äskettäin.

Olen Rehnin saamasta huomiosta todella iloinen. Tunnemme toisemme lähes 20 vuoden ajalta. Tunnen hänet työmyyränä, jolla on isoja ajatuksia tulevaisuudesta. Hän ei tyydy muiden miettimiin sabluunoihin, vaan on aina ollut itse aktiivinen etsimään ratkaisuja ja vaihtoehtoja vaikeisiinkin kysymyksiin. Näin hän näyttäisi toimivan komisaarin työssäänkin. Ollille on ominaista kokonaisuuksien katsominen.

Rehnin ura on ollut nousua ja laskua. Olen monissa koitoksissa ollut hänen joukoissaan. Eniten kirpaisi, kun hän jäi valitsematta keskustan puheenjohtajaksi 2002 Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Siitäkin on toivuttu, niin Rehn itse kuin hänen tukijansakin. Pitkäjänteisellä ja sitkeällä toiminnallaan Rehn antaa esimerkkiä myös meille muille politiikassa välillä "köniinsä saaneille". Kun putosin eduskunnasta keväällä 2003, yksi lämpimimmistä puheluista jonka vaali-illan jälkeen sain, tuli Olli Rehniltä. Sanotaan, että "pudonnutta kansanedustajaa voi ymmärtää parhaiten vain toinen pudonnut". No, Olli ei ole eduskunnasta koskaan pudonnut, mutta europarlamentista ja puolueen johtotehtävistä kyllä.

Sanomalehti Karjalainenkin noteerasi Rehnin viime sunnuntain pääkirjoituksessaan. Hyvä niin, tosin pientä huvittuneisuutta minussa herätti pääkirjoituksen loppupuolen arvio, että Rehn saattaa olla vasta "uransa alussa". Hömh, kyllä hän on jo minusta aika pitkällä, mutta vastaan en pane, jos ura vielä tuosta etenee!

Jorma Ollila naisten asialla

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Evan), Nokian ja Shellin hallituksien puheenjohtaja Jorma Ollila haluaa naisia lisää esimiestehtäviin. On hienoa, että Ollila näkee naisten potentiaalin johtajina.

Ollilan mukaan "kansankunnan menestys edellyttää näkökulman laajentamista". Ollilan mukaan perinteiset talouspolitiikan keinot eivät riitä takaamaan Suomen menestystä. Naiset ovat hänen mukaansa voimavara, joka täytyy ottaa tehokkaammin käyttöön. Ollilan mukaan mm. johtamistaidon opiston tutkimukset tukevat käsitystä naisista hyvinä esimiehinä. Hänen mukaansa naisten määrän vähäisyyteen johtopaikoilla vaikuttavat yhä asenteet ja käytännön asiat työelämässä.

Ollilan puheenvuoro on monella tavalla merkittävä. En muista, että aiemmin arvostettu ja yrityselämän ehdottomaksi ikoniksi noussut miesjohtaja ottaa näin topakasti kantaa naisten urakehityksen etenemiseksi. Tämä puheenvuoro ei vaikuta virkatyöltä samalla tavoin kuin sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen (sdp) vaatimukset naisten kiintiöpaikoista yritysten hallituksiin.

Ollilan puheenvuoro voi avata lisää ikkunoita naisjohtajuuskeskusteluun. Itse en halua, että keskustellaan mustavakoisesti tyyliin "missä naiset ovat parempia kuin miehet". Tarvitsemme keskustelua hyvästä johtajuudesta ja siitä miten erityisesti naisten urakehitysesteitä voidaan poistaa. Vanhakantaiset, naisesimiehiä vähättelevät "piiloesteet" ovat hankalia keskustelun aiheita. Ollilan puheenvuoron voima voi olla siinä, että se ehkä avaa patoja nykyistä monipuolisempaan keskusteluun naisista johtajina.

Merkittävää Ollilan eilisessä naispuheessa oli, että hän piti naisjohtajuuden lisäämistä edellytyksenä kansankunnan menestykselle. Arkipäivässä keskustelu "kansakunnan menestyksestä" vaikuttaa korkealentoiselta. Siitä kuitenkin ihan oikeasti on kysymys. Parhaat voimat on saatava kehiin, olivatpa ne naisia tai miehiä.

Asetelmat odotettuun tilaan

Tulevien eduskuntavaalien valtakunnalliset asetelmat alkavat mennä uomiinsa, kun kokoomuksen edellinen puheenjohtaja, entinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ilmoittautui riviin eli ehdokkaaksi Uudellemaalle. Alkuvuodesta presidenttiyttä tavoitellut Niinistö ei tavoittele kuitenkaan pääministeriyttä. Kokoomuksen virallinen pääministeriehdokas on edelleen puheenjohtaja Jyrki Katainen. On mielenkiintoista nähdä miten kokoomuksen "kaksoiskärkistrategia" kehittyy vaalien lähetessä.

MTV:n viime perjantaisen gallupin mukaan keskusta ja sdp saivat yli 23 prosentin kannatuksen. Samassa gallupissa kokoomus oli alle 20 prosentin puolue. Noustakseen pääministeripuolueeksi kokoomuksella on aikamoinen urakka kiriä kiinni keskustaa ja sdp:tä. Niinistöstä kokoomus saanee vetoapua, mutta se ei ratkaise vaalien lopputulosta. Vaalien voittajat ja häviäjät ratkaistaan jokaisessa vaalipiirissä kaikkien ehdolle asetettujen ehdokkaiden toimesta.

Ainakin meidän vaalipiirissä keskustan ehdokkaat ovat aloittaneet kampanjoinnin tosissaan. Näin täytyy ollakin. Ketään ei tulla kotoa hakemaan eduskuntaan eikä pelkkä suuri mainontakaan vie eduskuntaan. Sinne pääseminen edellyttää voimakasta henkilökohtaista kampanjointia, tuhansien ihmisten tapaamista ja suuren luottamuksen saamista.

Olin tänään mukana vammaisneuvottelukunnan järjestämässä paneelissa. Hyvä paneelikeskustelu on sellainen, mistä myös ehdokkaalle jää tärkeitä asioita ja evästyksiä mieleen. Tänään puhuttiin mm. subjetiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan, vuoden alussa aloittavasta Matkakeskuksesta ja vammaisten työmarkkinoista. Toivottavasti paikalla ollut yleisö koki, että ehdokkaat olivat aidosti kuulolla, eikä vain esittelemässä itseään ja puolueensa virallisia linjauksia.